TYÖTURVALLISUUSKORTTIKOULUTUS
 
 
Työturvallisuus on meidän kaikkien yhteinen asia !
 
Työturvallisuuskorttikoulutuksen vahvuudet tilaajalle, toimittajalle ja työntekijöille ovat:
- antaa valmiudet laadukkaaseen perehdyttämiseen
- vähentää teollisuuden tapaturmia, erityisesti riskialttiissa töissä sattuvia vakavia tapaturmia
- antaa perustietoa työsuojelusta
- yhtenäistää toimintatapoja työturvallisuuskoulutuksessa
- yhtenäisen koulutusmallin avulla voidaan välttää päällekkäistä koulutusta, jota ovat antaneet eri tilaajatahot
- herättää työpaikoilla kiinnostusta ja motivaatiota myös oman henkilöstön työturvallisuusosaamiseen
- saadaan aikaan jatkuvan parantamisen malli koulutusmateriaalin ollessa yhteisessä valvonnassa ja yleisesti
  käytettävissä
- alentaa merkittävästi kustannuksia, joita syntyy tapaturmista ja niistä aiheutuvista menetyksistä yrityksille
 
Työturvallisuuskortti on voimassa viisi (5) vuotta. Peruskoulutuksen kesto on kahdeksan (8) tuntia, joka on jaettu viiteen osaan:
- Tapaturmien torjunta (nolla tapaturmaa-ajattelu, riskienhallinta, tapaturmien vaikutukset jne.)
- Yleisohjeet (tehdasalueella liikkuminen, työpaikan järjestys ja siisteys, henkilökohtainen suojautuminen jne.)
- Keskeiset vaaratekijät ja niiden torjunta (koneet ja työvälineet, paloturvallisuus, sähköturvallisuus jne.)
- Yhteistoiminta (vastuut ja yhteistyö)
- Varautuminen onnettomuustilanteisiin (hätäilmoitus, hätäensiapu, kaasuvaara jne.)
 
Työturvallisuuskorttitäydennyskoulutus on tarkoitettu niille henkilöille joilla on voimassa oleva työturvallisuuskortti. Täydennyskoulutus on suoritettava ennen kortin umpeutumista. Koulutuksen pituus on neljä (4) tuntia, joka on jaettu neljään osaan:
- Yhteisestä työstä sopiminen (tilaajan ja toimittajan roolit)
- Yhteinen turvallisuus (yhteisellä työpaikalla työskentelevien roolit)
- Perehdyttäminen (perehdyttämisohjelman esimerkillinen sisältö)
- Turvallinen työpäivä yhteisellä työpaikalla (saapuminen, työskentely ja työn lopetus)
 
Yritykset ja yhteisöt kysy tarjousta puhelinnumerosta 0400-187 427. Kurssit pidetään jos osallistujia vähintään viisi (5) henkilöä. Kurssit myös nopealla aikataululla.